Harrin Kaiutin on toiminut 80-luvun alusta asti ja myös varhaiset mallit ovat edelleen käytössä.

Kaikki näkemäni kotelot, ensimmäisetkin, on olleet vielä hyvässä kunnossa.

Olen mukana EU:n säädösten edellyttämässä kierrätysyhteisössäkin, mutta kierrätykseen ei ole vielä tietojeni mukaan päätynyt yksikään kaiutin.

Kotelorakenteet on tehty jo silloin 1980-luvulla poikkeuksellisen tinkimättömästi ja siksi kaiuttimeni on todellista perintötavaraa, jotka säilyttävät arvonsa, kunhan kaiuttimiani pidetään nätisti ja huoltoa ei tyystin unohdeta.

Muutamat mallit on sellaisia joita on tehty vain muutama pari, jopa uniikki pareja on olemassa.

On hyvä tietää että yleensä kaiuttimen huolto kohdistuu lähinnä kaiutinelementtien ripustuksien uusimiseen ja huollon jälkeen kaiutin palvelee taas jopa vuosikymmeniä, varaosia voi olla saatavissa hyllystä 10-20 vuotta, mutta asia on mallikohtainen.

Samat asiat ja ohjeet pätee rakennussarjoihinkin.

Huomio lapset ja lemmikit sekä taloon saapuvat vieraat

Yksi seikka mihin tulee kiinnittää huomiota vanhemmissa malleissa; jonkin verran tulee vahinkoa kun lapsi pääsee painamaan diskantin keskiosan sisäänpäin, esimerkiksi vanhemman Bravo sekä Kakadu -mallin kartiodiskantti kärsii tästä.

Verkolla suojaamattoman metallikalottien kohdalla on oltava erityisen varovainen, ( 1990 -luvun Pilari 1 ja Pilari 2 mallit ).

Diskantin vaurion kohdalla tilanne on vielä hallinnassa jos vaihtoelementti on saatavissa, mutta aina ei ole näin hyvä tilanne kun puhutaan varhaisista malleista.

Ennakkoon varautuminen on helpoin tapa estää vauriot. Nykyisin käytän suurimmaksi osaksi verkolla suojattuja kalottimalleja joissa näitä vaurioita ei juuri tapahdu.

Useimmiten vahinko tapahtuu kun tulee vieraita, silloin on oltava kaiuttimien kanssa erityisen varuillaan.

Vaikka kaiuttimella olisi kangasmaskit, jotka huonontavat aina toistoa, ei nekään suojaa aina vahingolta.

Kaiuttimen vieressä ei saa harrastaa miekkailua :)

Tarkista kunto

Viimeistään 15-20 käyttövuoden jälkeen on hyvä tarkistaa oman kaiuttimen kunto, näin siksi että esimerkiksi vuotava ripustus vaikuttaa kaiuttimen toistoon huomattavasti, eikä se enää silloin ole toimintakuntoinen.

Vuotokohdat näkyy kun käännetään varoen yläripustuksen reunaa, taitekohdassa voi näkyä murtumia.

Jos kyseessä on vaahtomuovi ripustus, voi koko ripustus olla hapraantunut käyttökelvottomaksi. Ripustuksen uusiminen tulee hoitaa yleensä 15 tai 20 ikävuoden jälkeen. Auringonvalossa ripustukset vanhenee nopeammin.

Mm. Bravo ja TW 20/2,5 mallit on hyvä tarkistaa, niissä on Audaxin bassokeskiääninen jossa on vaahtomuovipohjainen ripustus. Niitä on tehty lähinnä 1990 luvun loppuun asti.

Flamingo mallien Focalin bassokeskiäänisen pölykuppi on irronnut joissain tapauksissa, tehdas vaihtoi sittemmin liiman ja sen jälkeen tätä ei ole enää esiintynyt, kuppi on liimattavissa takaisin ja se on tilanteen vaatiessa hyvä laittaa talteen, ohjeet korjaukseen yhteydenotolla.

Huoltotyö on pieni investointi siitä, että kaiutin toimii taas kuten pitää. Kyse on usein ripustusten uusimisen osalta yhden tai kahdensadan euron investoinnista.

Jos kaiutin on kaatunut, on yleensä tarkistettava tuliko vaurioita, joskus elementin rungon tuenta katkeaa tai diskantti vaurioituu, nämäkin asiat on usein korjattavissa jos asia huomataan, ennen kuin tulee enemmän vahinkoa, rungon pettäessä puhekela jää vinoon jolloin sitä ei saa käyttää ennenkuin asia on korjattu.

Joskus kaiutin on hyvä lähettää minulle huoltoon, jolloin voidaan laajemmin tutkia kaiutin sekä tehdä tarkistusmittaukset. On myös mahdollista joskus vaihtaa sekä elementit että suodin uuteen versioon.

Toivon tietysti että asiakkaat osaisivat arvostaa kauan palvelleita kaiuttimiaan, minulle ne on enemmän kuin vain kaiuttimia, enkä laske tunteja niitä tutkiessani ja huoltaessani.

Silloin kun asiakas on lähettänyt kaiuttimensa huollettavaksi, otan ne aina vastaan avosylin.

Harrin Kaiutin
040-557 1778

Sykäräisentie 1518
69410 SYKÄRÄINEN

harri.isoniemi@harrinkaiutin.fi
Myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Go to top

www.harrinkaiutin.fi | Copyright Harrin Kaiutin | Sivut toteutti: webser