Kimmo Saarinen

 

Teeri modattu pilari refleksi

En ole vielä saanut kaiuttimia ihan lopullisille paikoilleen, mutta kyllä niitä katseltu ja kuunneltu on.

Ensinnäkin ulkonäöstä: näyttävät hyviltä, viimeistely on loistavaa ja väri osui just siihen pöytämme sävyyn. Sisustuksellisesti ne istuvat meidän olohuoneeseen niin kuin toivoimmekin. Ihan loistavaa työtä.

Parempia kaiuttimia minulla ei ole koskaan aiemmin ollut.

Bassot toistuvat niin alas kuin toivoinkin. Ääni on tarkka.
Kaiuttimet vaikuttavat aika suuntaavilta - ainakin nyt, kun kaiuttimet ovat n. 1,2m metrin päässä toisistaan, kuuntelupaikalla on merkitystä.


Nyt sitten huomaa, että äänitteillä ja äänitteillä on eroja. Jotkut on tehty kirkkaammiksi, jotkut tummemmiksi.

Sukulaismiehellä on xxxx - kaiuttimet ja nämä U16-pilarit ei tunnu häviävän niille yhtään - tosin kuuntelutilat ovat erilaiset ja ihan eri paikkakunnallakin, että kuulokuvien ja muistin pohjalta tuli tämä heitto.

Kyllä minä olen näihin kaiuttimiin tyytyväinen - mitä enemmän kuuntelee niitä, sitä enemmän niistä pitää…

Nyt kaiuttimet ovat oikeilla pakoillaan ja äänikuva muuttui selkeästi parempaan, näinä aikoina tulee kuunneltua urku- ja barokkimusiikkia ja näillä kaiuttimilla tulee sellainen kuva kuin olisi itse tuossa tilassa missä äänitys on tehty – kaipa tuota voisi kuvata tilantuntuna.

Kimmo Saarinen

Metso

osina

osina osina osina

Suositun Kaakkuri -mallin yksipistesäteilijä on saanut parikseen loistavan, nopeasti reagoivan basson. Yhdistelmästä syntyi viimein Harrin mallistoon järeämpi, suurempaankin tilaan soveltuva kaiutin.
Metson äänessä on vakautta ja ilmavuutta kuten Kaakkurissakin, mutta tuloksena on kuitenkin kokonaisvaltaisempi ja hallitumpi toisto, joka ulottuu virityksestä riippuen aina jopa alle 30Hz:n. Monikanavakäytössä saavutetaan erinomainen yhtenäisyys.

Huoneakustiikan ja tilan vaikutusta ei voi koskaan aliarvioida.
Metso on sovitettavissa hyvin erilaisiin kuuntelutiloihin, koska sointitasapainon ja bassotoiston säätömahdollisuudet ovat mittavat.
Saatavissa useita eri kotelomalleja; pienestä suljetusta suurempaan refleksimalliin. Kotelomateriaalina erikoisraskas kaksiosainen MDF-levy, kaksinkertainen viilutus. Pintaviiluna erittäin harvinainen, leikattu loimukoivu. Jiiriliitokset sisäisin kaksoispontein.
Jakosuodinosat ovat korkealaatuisia, osin käsin tehtyjä. Sovitetut kaiutinelementit ovat hoitoainekäsiteltyjä. Taajuusvastetoleranssi on erittäin pieni. Saatavissa sormisuoja yksipistesäteilijälle. Liitinpaneelissa WBT:n naparuuvit.Pintakäsittely ja sisäinen johdotus toiveiden mukaan.

Takuu: 5 vuotta.

Harrin Kaiutin hinnasto

Lataa esiteMetso


Kyselyt ja tilaukset     http://harrinkaiutin.fi/yhteystiedot

Lisätietoa

  • Tekniset tiedot Metso
  • Kaiutinelementit 25mm,180mm, 220mm
  • Impedenssi 6 Ohm
  • Herkkyys 88dB
  • Tehonkesto 20-250W
  • Mitat, (L x K x S) 250 x 1005 x 300
  • Massa 30kg

Kaakkuri 6

kaakkuri 6

Kaakkuri-malliston ominaispiirteitä ovat vakaa ja ilmava äänikuva sekä toimivuus monenlaisilla äänitteillä. Hallitun suuntaavuuden vuoksi kuuntelualue on laaja. Monikanavakäytössä saavutetaan erinomainen yhtenäisyys.

Kaakkuri-malliston pienokainen, Kaakkuri 6, on erinomainen kaiutin moneen käyttöön. Kompakti koko antaa kaiuttimen sijoitukselle valinnan vapautta ja toisto pysyy hyvänä, vaikka kaiutin olisikin seinän lähettyvillä tai hyllyllä. Bassotoisto ulottuu alle 70Hz:n ja on helposti sovitettavissa subwooferiin. Muihin aikaisempiin Kaakkuri -malleihin verrattuna pienokainen on pelkistetympi ja edullisempi, mutta tehty samalla huolellisuudella ja rakenteella kuin aiemmat versiotkin.

Kotelomateriaalina erikoisraskas kaksiosainen MDF-levy, kaksinkertainen viilutus. Pintaviiluna erittäin harvinainen, leikattu loimukoivu. Jiiriliitokset sisäisin kaksoispontein. Jakosuodinosat ovat korkealaatuisia, osin käsin tehtyjä. Sovitetut kaiutinelementit ovat hoitoainekäsiteltyjä. Taajuusvastetoleranssi on erittäin pieni. WBT:n naparuuvit.

Saatavissa; sormisuoja sekä kartiopiikit matalampaan sijoitukseen. Pintakäsittely ja sisäinen johdotus toiveiden mukaan. Takuu: 5 vuotta.

 

Lataa Esite: kaakkuri_6_esite.pdf

Harrin Kaiutin hinnasto

Kyselyt ja tilaukset     http://harrinkaiutin.fi/yhteystiedot

Lisätietoa

  • Tekniset tiedot Kaakkuri 6
  • Kaiutinelementit 25mm, 180mm
  • Impedenssi 8ohm
  • Herkkyys 86dB
  • Vahvistinsuositus 20-200W
  • Mitat, (L x K x S) 185 x 270 x 230
  • Massa 7kg

Harrin Kaiutin
040-557 1778

Sykäräisentie 1518
69410 SYKÄRÄINEN

harri.isoniemi@harrinkaiutin.fi
Myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Go to top

www.harrinkaiutin.fi | Copyright Harrin Kaiutin | Sivut toteutti: webser