Kimmo Saarinen

 

Teeri modattu pilari refleksi

En ole vielä saanut kaiuttimia ihan lopullisille paikoilleen, mutta kyllä niitä katseltu ja kuunneltu on.

Ensinnäkin ulkonäöstä: näyttävät hyviltä, viimeistely on loistavaa ja väri osui just siihen pöytämme sävyyn. Sisustuksellisesti ne istuvat meidän olohuoneeseen niin kuin toivoimmekin. Ihan loistavaa työtä.

Parempia kaiuttimia minulla ei ole koskaan aiemmin ollut.

Bassot toistuvat niin alas kuin toivoinkin. Ääni on tarkka.
Kaiuttimet vaikuttavat aika suuntaavilta - ainakin nyt, kun kaiuttimet ovat n. 1,2m metrin päässä toisistaan, kuuntelupaikalla on merkitystä.


Nyt sitten huomaa, että äänitteillä ja äänitteillä on eroja. Jotkut on tehty kirkkaammiksi, jotkut tummemmiksi.

Sukulaismiehellä on xxxx - kaiuttimet ja nämä U16-pilarit ei tunnu häviävän niille yhtään - tosin kuuntelutilat ovat erilaiset ja ihan eri paikkakunnallakin, että kuulokuvien ja muistin pohjalta tuli tämä heitto.

Kyllä minä olen näihin kaiuttimiin tyytyväinen - mitä enemmän kuuntelee niitä, sitä enemmän niistä pitää…

Nyt kaiuttimet ovat oikeilla pakoillaan ja äänikuva muuttui selkeästi parempaan, näinä aikoina tulee kuunneltua urku- ja barokkimusiikkia ja näillä kaiuttimilla tulee sellainen kuva kuin olisi itse tuossa tilassa missä äänitys on tehty – kaipa tuota voisi kuvata tilantuntuna.

Kimmo Saarinen

Olli Sipola

 

Olli Sipola, Sarja G18-W R52

Nyt on omat versioni Sarjasta G18-W valmiit, pari viikkoa pesuhuoneessa niitä rakentelin ja saunakin oli loppuvaiheessa melko täynnä työkaluja (vaimo alkoi olla riemuissaan...).

22MDF:stä tein kotelot ja harjoittelin viiluttamista subbarikoteloon joka onnistui helpommin kuin kuvittelin, joten myös nämä kotelot viilutin koivuviilulla (harmi vaan, että oli vain 150mm leveää tavaraa).

Viimeistelyn tein Osmo Color -puuvahalla. Rakennusvaiheessa sattui sellainen moka, vaikka huolella yritinkin tehdä, että koaxiaalielementin kotelon tein hieman liian suureksi, huomasin sen vielä kun kotelot oli ilman sivuja, mutta en lähtenyt liimauksia/ruuvauksia enää purkamaan.

Sittenpä tullaankin siihen tärkeimpään, eli ääneen ja se MIELLYTTÄÄ kovasti, en tiedä kuinka paljon on merkitystä tuolla väärin mitoitelulla kotelolla, mutta sitähän voi suhteellisen helposti vielä pienentää tilavuudeltaan.

Kaiutin soi tosiaankin hienosti, akustiset soittimet kuulostavat tosi hienoilta ja basso kuulostaa myös hyvältä, ei mitään kauheaa boom boom jytinää, vaan laadukasta bassoa. Kokeilin pistetaajuus testi CD:tä ja mukisematta toistaa alimmatkin taajuudet.

Sellainen läsnäolon tunne on huomattavasti parempi, kuin aikaisemmissa kaiuttimissani ja kaikkiaan ainakin omasta mielestäni paljon paremmin soiva on tämä sinun suunnittelema malli kuin edelliset kaiuttimieni. Mitään rasittavuutta en ole ainakaan vielä niissä kuullut, joten kuunteluväsymystäkään ei ole odotettavissa :)
 
Olli Sipola

Veli Luukkonen

 

Huuhkaja erikoismalli  

Hei, Ostin sinulta keväällä Huuhkaja lattiakaiutinparin. Pyysit myöhemmin ottamaan yhteyttä kuuntelukokemuksista.

Tekovaiheessa mietimme pitkään millainen bassoviritys kaiuttimiin laitettaisiin, koska kyseessä on pieni kuunteluhuone. Hankkimaani pariin tuli matala bassoviritys eli refleksiputken erikoispitkä vaihtoehto.

Ensimmäisen kuuntelukokemuksen jälkeen tuntui, että bassot puuttuvat. Kyse ei ollut kuitenkaan tästä, vaan kuuntelemani musiikki sisälsi yllättävän vähän bassoa.

Bassoa löytyy kaiuttimista tarpeen tullen. Ja mielestäni se soi hyvin. Jollain urkumusiikilla basson saa jopa jyrisemään.
En ole tullut kokeilleeksi vielä niiden vaahtomuovitulppien käyttöä, tai mitä kaiuttimien etäisyyden muutos seinästä tähän vaikuttaisi. Tällä perusteella olen tullut siihen tulokseen, että valitsemamme bassoviritys on hyvä.

Minulla on sellainen tunne, että muualta en olisi saanut näin hyvää bassotoistoa. Vertasin kuuntelukokemusta aikaisempaan sarjaani. Se on nyt huomattavasti parempi.

Vanhassa systeemissä bassot korostuvat liikaa ja diskantti puuttuu lähes täysin. Tähän varmasti vaikuttaa myös vahvistin ja CD soitin.
Uudemman sarjan laadun huomaa siitäkin, että musiikkia voi kuunnella huomattavasti kauemmin väsymättä. Vanhalla sarjalla väsyminen tuli yleensä nopeasti.  

Kokonaisuutena olen kaiuttimiin erittäin tyytyväinen, ne soivat kokonaisuutena hyvin. Varsinkin diskantin tarkkuudesta pidän erittäin paljon.

Veli Luukkonen

Harrin Kaiutin
040-557 1778

Sykäräisentie 1518
69410 SYKÄRÄINEN

harri.isoniemi@harrinkaiutin.fi
Myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Go to top

www.harrinkaiutin.fi | Copyright Harrin Kaiutin | Sivut toteutti: webser