Audiopori

Tulosta
PDF

Harrin Kaiutin on perustanut toimintansa suoraan asiakaskontaktiin koko historiansa ajan, aina 80-luvun alusta lähtien. Vaikka tapa on ollut toimiva, on tutustumisen vaikeutena välillä ollut pitkät välimatkat varsinkin etelän suunnasta.

Asiaan on tullut muutos, kun olen sopinut jälleenmyynnistä joidenkien mallien osalta Audio Porin kanssa. Tällä hetkellä Audio Porissa on esillä Metso ja Huuhkaja mallit.

Nyt tutustumismatka mm. Turun, Tampereen ja Vaasan suunnasta Poriin on varsin kohtuullinen, eikä pääkaupunkiseutu myöskään ole enää kuin reilun parinsadan kilometrin päässä.

Miksi jälleenmyynti Audio Poriin ?

Halukkuutta jälleenmyyntiin on esiintynyt aiemminkin useilta tahoilta, mutta sopivan pientä yhteistyökuviota ei ole tullut kohdalle ja koin että Audio Pori on sellainen. Audio Porin asiantunteva ja varsin intensiivinen ote hyvän äänentoiston puolestapuhujana on tullut tutuksi monille, vuosien varrella Ylitalon Pekan säestämät messudemot ovat tuskin jättäneet ketään kylmäksi.

Yhteistyön syntyyn vaikutti tietysti myös Audio Porin osoittama arvostus töitäni ja toimintaani kohtaan, jossa arvot on muualla kuin tuottavuuden maksimoinnissa.

Voinko edelleen saada Harrin kaiuttimet haluamallani sävyllä, entä toimitusaika ?

On sovittu että asiakas saa samantyylistä palvelua kuin täältä tähänkin asti, asiakkaan tarpeet huomioidaan totutun vahvasti, myös sävyt voi valita entiseen tapaan.

Toimitusaika kuuluu edelleenkin kuvioihin, mutta vakiomallien toimitusaika lyhenee, koska tarkoitus on tehdä pieninä sarjoina kotelorunkoja varastoon, jolloin valmistuminen ei siitä eteenpäin kestä enää totuttua aikaa.

Audio Porin jälleenmyynti mahdollistaa nyt juuri sen tärkeän seikan, että osaan mallistoa voi tutustua ja niitä hankkia vaivattomasti myös lyhyemmän ajomatkan päästä.

Odotan innolla yhteistyön tuomia uusia mahdollisuuksia ja toivotan kaikki tervetulleeksi Audio Porin ja Harrin Kaiuttimen tiloihin tutustumaan kaiutinrakentajan aikaansaannoksiin !

kaakkuri
Harrin Kaiutin
Sykäräisentie 1518
69410 SYKÄRÄINEN
040-5571778
harri.isoniemi@harrinkaiutin.fi
Myös iltaisin ja viikonloppuisin.